Telia ja Valokuitunen ovat sopineet alustavasti Telia Finlandin pientaloalueille toteuttamien kotien valokuituyhteyksien myymisestä Valokuituselle. Kaupassa Valokuituselle siirtyy runsaat 16 000 valokuituasiakasta.
Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen Oy on Telia Companyn (40%) ja CapMan Infran (60 %) omistama yritys, joka rakentaa valtakunnallisesti valokuituyhteyksiä pientaloihin ja valikoituihin kerrostalokohteisiin.
Valokuitunen on kasvanut nopeasti pientalojen kuituyhteyksien markkinajohtajaksi ja vakiinnuttanut asemansa luotettavana, valtakunnallisena kuiturakentajana.
– Haluamme tukea Valokuitusen kasvua ja menestystä siirtämällä Telian salkussa olevat kuituyhteydet markkinaa vahvimmin rakentavalle toimijalle. Valokuitunen pystyy laajentamaan siirtyviä kuitualueita ja palvelemaan entistä laajempaa asiakaskuntaa tuloksellisella ja asiakaslähtöiseksi todetulla kaupallisella toimintamallillaan, sanoo Telian liityntäverkoista vastaava johtaja Hanna Grönberg.
Suunnitellun muutoksen myötä Telian pientaloalueiden valokuiturakentaminen keskittyisi Valokuituselle, ja myös kuitumarkkinoilla hyvän vastaanoton saanut Telian Avoin Kuitu -toimintamalli laajenisi tulevaisuudessa näille alueille.
Kaavailtu sopimus edellyttää vielä viimeistelyä ja viranomaishyväksyntää ennen toteutumistaan, jonka odotetaan tapahtuvan vuoden 2024 lopussa. Telian valokuituasiakkaiden palvelut jatkuvat toistaiseksi muuttumattomana, eikä asiakkaiden tarvitse ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Mikäli kauppa toteutuu, Telia tiedottaa asiakkaille palveluiden siirrosta ja sen vaikutuksista, kun asia on ajankohtainen.
Telia
Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4000 työntekijää ja lähes 4,5 miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2023 oli 8,4 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia